Tila

Nurmela ilmakuva

Tila sijaitsee Keski-Pohjanmaalla, Halsualla. Tilan omistavat nykyinen viljelijäpari Seija ja Antti Kujala, perheeseen kuuluvat pojat Anthony, Lauri ja Armas.
Tilalla on 72 hehtaaria peltoa jotka ovat olleet luomutuotannossa vuodesta 1996. Metsää tilalla on n. 200 hehtaaria.
Tilan pelloista valtaosa on turvemaita, joka tuo omat erityispiirteensä viljelyyn ja karjan laiduntamiseen.
Tilan läpi kulkee Venetjoki joka on laskujoki Venetjärven tekojärvestä, joka rakennettiin säännöstelyaltaaksi 1960-luvun alkuvuosina aluetta vaivanneiden pahojen kevättulvien hillitsemiseksi.
Tilan maista n. 50 hehtaaria onkin jäänyt tekojärven sekä viereisen turpeenottoalueen alle.

Tila on kuulunut suvulle 1920-luvun alusta, jolloin Oskari Kujala osti tilan asuttuaan ensin vuodesta 1917 nykyiseen tilaan kuuluvalla Hautakankaan tilalla Kruunun torpparina. Tilan nykyinen päärakennus rakennettiin 1947 tilan silloisen isännän Martti Kujalan toimesta, Martti tunnettiin mm. edistyksellisenä viljelijänä ja hevosmiehenä.
Tilan nykyinen isäntä Antti on hänen pojanpoikansa ja tilan isäntä neljännessä sukupolvessa.

Karja

Karjamme on Hereford rotuista lihakarjaa, joka on kotoisin Herefordista, Herefordshiren kreivikunnasta Englannista, missä jalostustyö on aloitettu 250 vuotta sitten.
Rotuna Hereford on rehunkäyttöominaisuuksiltaan erinomainen, luonteeltaan rauhallinen ja lihan maukkuudeltaan erinomainen.
Meillä on sekä sarvellisia että nupoja eläimiä, vaikka jalostuksessa pääpaino on tällä hetkellä nupossa linjassa.

Tilalla on ollut Hereford-karjaa 1980-luvun puolivälistä lähtien.

Karjamme ei ole luomussa, vaikka se saakin toteuttaa varsin lajin- ja luonnonmukaista elämää erityisesti laidunkaudella.
Emojen määrä on n. 65 – 70 kpl.
Tuotannossamme on sekä puhdas Hereford-linja että risteytyslinja.
Hereford-sonneja on astutuskaudella kaksi sekä yksi risteytyssonni, tällähetkellä Limousin-rotua.

Tilallamme on kaksi kylmäpihattoa, jossa karja on vapaana jaoteltuina kuitenkin eri ryhmiin esim. iän, sukupuolen tai käyttötarkoituksen mukaan.
Lehmillä on kestokuivikepohja ja nuorkarjalla vinokuivikepohja. Kuivitus tehdään turpeella sekä oljella.
Mahdollisia käsittelyjä varten eläimet ohjataan tarvittaessa käsittelyhäkkiin, mikä parantaa sekä ihmisten että eläinten turvallisuutta hoitotilanteessa, esim. eläinlääkärin työskentelyä.

Olemme mukana Nasevassa, Eläinten hyvinvointituessa ja karjantarkkailussa.

Ruokinta

Eläinten ruokinta perustuu pääosin kotoiseen rehuun. Valtaosa peltoalasta on nurmella, joko laitumena tai säilörehunurmena. Viljelykierrossa on myös yksivuotisia laidunnurmia ja seoskasvustoja jotka korjataan säilörehuksi. Lisäksi säilörehua kerätään muutaman yhteistyötilan pelloilta. Nuorkarjalle annettavat väkirehut ostetaan. Eläimille annetaan myös seleenilisä sekä kivennäiset.

Eläimiä laidunnetaan sonnikohtaisissa laumoissaan myös luonnonlaitumilla, missä karja tekeekin samalla maisemanhoitoa.
Loppukesästä vasikoille järjestetään lisäruokintaa laitumelle ennen vieroitusajan koittamista.

Nurmelan tilan kesä

Nurmela